Ne ovat taas täällä: kirvat! Mutta kaikki kirvat eivät ole samanlaisia. Esimerkiksi vihreä persikkakirva, mustapapukirva ja vihreä omenanlehtikirva eroavat toisistaan yhtä paljon kuin peippo, isotiainen ja varpunen.
Lehtikirvat tuhlaavat ravintoa
Lehtikirvojen mesikaste on tärkeässä roolissa. Koska kirvat lisääntyvät nopeasti erityisesti suotuisissa olosuhteissa, ne tarvitsevat ennen kaikkea proteiinia.
Proteiini otetaan kasvinesteistä, ja hiilihydraatti (sokerit) eritetään pois mesikasteena tunnettuna ulosteena. Ilmiö on erikoinen, koska maailman sokerintuotanto perustuu kasveihin, ja monet eläimet – ihminen mukaan lukien – käyttävät sokeria ravintona proteiinien valmistukseen kehossa. Kasveja syödään siis ravinnoksi, mutta lehtikirvat heittävät suurimman osan ravinnosta pois!
Mesikaste on muurahaisten ja kärpästen ruokaa, sillä ne lypsävät kirvojen mesikastetta. Muurahaiset vievät kirvoja tarkoituksellisesti kasvien luo puutarhan eri osiin ja hoitavat ja jopa puolustavat niitä.
Jos muurahaiset eivät kuluta mesikastetta, se peittää kirvojen vaivaaman kasvin ja jää lopulta nokimaisen homeen ravinnoksi.
Kirvojen tuhot huomataankin usein vasta loppuvaiheessa, kun kasvia peittää selvästi musta home.
Kiehtovan hedelmälliset lehtikirvat
Ennen kuin siirrymme torjuntakeinoihin, perehdytään hieman kirvojen erikoiseen elinkaareen. Lehtikirvat talvehtivat munina, ja kauppapuutarhoilla kirvoja torjutaankin yleensä tässä vaiheessa. Munista kuoriutuu niin sanottuja kantaemoja, jotka lisääntyvät suvuttomasti. Tuloksena ovat yleensä siivettömät naarasyksilöt, neitsyet. Osalla niistä voi olla siivet, joiden avulla ne voivat siirtyä helpommin isäntäkasvista toiseen ja nopeuttaa lisääntymistä luonnossa, viljelyksillä ja puutarhoissa. Myös neitsyet lisääntyvät suvuttomasti. Vasta syyspuolella naarasyksilöt tuottavat uroskirvoja, jälleen suvuttomasti. Kirvat pariutuvat ja vuoden viimeisen naarassukupolven viimeiset munat eli varsinainen seuraava kirvasukupolvi jatkaa sukua jälleen seuraavana vuonna.
Kantaemot voivat tuottaa kesän aikana jopa 50 kirvasukupolvea ja neitsyet noin viisi elävää kirvaa päivässä, joten yksi kantaemo tuottaa vuodessa lukemattomia jälkeläisiä. Yksittäinen kirvayksilö elää vain noin viisi, kuusi päivää. Kun otetaan huomioon kaikki ne linnut, muurahaiset, korennot, sääsket, kärpäset ja sudenkorennon toukat, jotka käyttävät kirvoja ravinnokseen, on selvää, että lajin selviytyminen vaatii massiivista lisääntymiskykyä. Lisääntymiskyvystä taas johtuu, että pohjoisen pallonpuoliskon noin 450 kirvalajia ovat yleisimpiä viljelysten, metsien ja puutarhojen tuholaisia.
Miten kirvoista pääsee eroon?
Kun ottaa huomioon kirvojen hurjan lisääntymisvauhdin, lienee turhaa yrittää päästä eroon joka ikisestä kirvasta omassa puutarhassa. Nitistetyn kirvan tilalle lennähtää kuitenkin uusi tai muurahaiset kantavat tilalle toisen.
Kirvojen pääsy kannattaakin estää aina kun mahdollista. Kasvihuoneiden tuuletusaukkoihin voi laittaa verkon, joka estää kirvojen pääsyn muttei ole tuuletuksen tiellä. Kasvimaalla penkit voi peittää harsolla. Harso muodostaa hyvän mikroilmaston ja suojaa samalla kirvoilta.
Osa hyötykasveista, kuten eräät salaatit, ovat kirvankestäviä. Kasvatettavaksi kannattaa siis valita kirvankestäviä lajikkeita. Kirvankestäviä ovat esimerkiksi seuraavat lajikkeet salaattilajin mukaisesti lueteltuina (lähde: Baijerin viininviljely- ja puutarhainstituutti, Veitshöchheim):
Keräsalaatti: 'Casanova', 'Fiorella', 'Irina', 'Jiska', 'Osaka', 'Estelle'
Jäävuorisalaatti: 'Barcelona', 'Bennie', 'Fortunas'
Minijäävuorisalaatti: 'Minas'
Tammenlehväsalaatti: 'Sirmai', 'Smile'
Pehmeä keräsalaatti: 'Leny'
Lollo Bionda: 'Barman', 'Lorenzo'
Lollo Rosso: 'Solsun'
Endiivi: 'Bentley'
Vadelmat ovat kirvojen suosiossa. Varsinaisia kirvankestäviä lajikkeita ei ole, mutta osa houkuttelee kirvoja vähemmän. Esimeriksi vanha lajike 'Schönemann' kärsii kirvoista harvemmin kuin uudemmat lajikkeet 'Rumiloba' ja 'Autumn Bliss'.
Torjumisen lisäksi kirvoja voi myös hävittää erilaisilla aineilla. Kannattaa valita aine, joka ei vahingoita hyödyllisiä hyönteisiä ja muistaa tarpeellinen varoaika syötävien kasvien kohdalla. Varoaika on kirvojen torjunta-aineella käsittelyn jälkeinen aika, jolloin kasvia ei saa käyttää ravinnoksi. Varoaika ilmoitetaan torjunta-aineen tiedoissa. Luonnonmukaisten torjunta-aineiden (suopa, luonnonöljyt) varoajat ovat lyhempiä. Esimerkiksi Neudorffin Spruzit kuuluu niihin. Lisätietoja saa torjunta-aineiden valmistajilta.
Nykyisin hieman kyseenalaisia isoisän puutarhaniksejä
Ennen vanhaan, kun tupakointi oli vielä hyvin yleistä, isoisällä oli tapana laittaa tupakantumppi veteen likoamaan yöksi. Lientä laimennettiin vedellä seuraavana päivänä ja suihkutettiin kasveille kirvoja torjumaan. Koska nikotiini on vahva myrkky, isoisän keinot eivät ole enää ainakaan Saksassa sallittuja. Nikotiinia käytettiin ennenkin pelkästään koristekasveihin, ei syötäviin hyötykasveihin.
Hyödyllisten hyönteisten menestymiseen kannattaa yhä käyttää isoisän niksejä. Niihin kuuluu lintujen (esim. tiaisten) houkutteleminen pesäpöntöillä ja rauhoittamalla (esim. leppälintujen) pesäpaikat. Jopa varpuset, joita ennen vanhaan siedettiin huonosti kasvimaalla, koska niiden uskottiin vahingoittavan nuoria taimia, ovat tehokkaita kirvojen harventajia niiden lisääntymisaikana.
Tietyillä kasveilla voi houkutella hyödyllisiä hyönteisiä. Esimerkiksi kukkakärpäset pitävät päivänkakkaroista. Kukkakärpäset käyttävät päivänkakkaran siitepölyä ravinnokseen ja munivat lehtikirvojen lähelle. Kun munat kuoriutuvat, kukkakärpäsen toukat syövät kirvat. Myös leppäkertut, korennot, sääsket ja sudenkorennot ovat hyödyllisiä.
Torjunta- ja hävittämiskeinot tasapainossa
Yhä yleistyviä lehtikirvoja vastaan pystyy parhaiten taistelemaan yhdistämällä torjunta- ja hävittämiskeinoja.
Siinä vaiheessa, kun lehtikirvoja on puutarhassa kaikkien keinojen käyttämisen jälkeen enää muutama, voi vaikka maustaa omasta penkistä poimitun salaatin tuoreella tillillä. Se maistuu hyvältä ja peittää mukavasti niiden muutaman jäljelle jääneen kirvan maun...
